OFF TO LILY

Meikätypy ja blogger ollaan hankalassa on-off-suhteessa. Nyt se on off taas. Uuteen blogiin toivon mukaan paremmalla alustalla pääset tästä linkistä! Nähdään, kullannuput.

EESTI ON MY MIND

Karkasin viikonlopuks lakimiesseurassa tallinnaan ja oli käsittämätöntä. Me syötiin, me juotiin ja me tanssittiin, tyttöjen kanssa käytiin myös kaunistumassa vanhassa kaupungissa. Yöllä sain sankaritarkohtauksen ja pelastin kaksi virun eteen nukahtanutta herrasmiestä. Tarinoita ja giniä riittänee joksikin aikaa.

Hukkasin, epätavallista kyllä, vain puhelimen laturin, mistä siitäkin tosin koitui tarpeeks vaivaa ja vastusta kun suomen aluevesillä hiipu iphonesta powerit. Koska oon paitsi sähläri myös kustannustehokas ajankäyttäjä, käänsin tilanteen voitoksi käyttämällä stockalla pakon sanelemana vietetyt 25 minuuttia synttärilahjan hankkimiseen isille (tiedoksi muille yhtä neuvottomille: stockan infopisteest löytyy lainalaturi poikineen, ja joo oon vakioasiakas). Lopulta pääsin kiipeemään ruoholahden mäkin kautta poikaystävän viereen. Tänään vaasaan ja duuniin. Mikään ei voi mua nyt vituttaa.

DET FINNS EN DAG DÅ MAN KAN ANDAS UT

Ihana lauantai, jonka aloitin kauppahallivisiitillä ja liikuttavan huolellisella aamukahvikakunvalintaprosessilla. Äiti ja iskä tuli käymään, ja koska meidän perheaika jakaantuu uhkapelien ja muuten vaan paskan sijoittamisen välille, iskimme vaasan keskustaan ja mastercard lähti laukalle viimeistään wasasportin eeppisissä 0% alennusmyynneissä (kaikki kengät normaalihintaa halvemmalla paitsi nää helvetin arvokkaat uutuusaddut jotka ovela myyjä löysi mulle varastosta! Myöskin oli tietenkin pakko ostaa tosi kiva pinkki toppi, joka oli yksi niistä n. viidestä ei juhannushintarysäyksen kohteeks joutuneesta treenivaatteesta. Kuinka malliasiakas suunnilleen olen?) Ostosmorkkis talttui sittemmin augusten täydellisellä uunilohella ja terdesumpilla simossa. Isi heittäytyi myös todelliseksi remonttihanskiksi ja suoritti jopolle terveystarkastuksen. Nyt siitä puuttuu kyllä rengas, mutta ajatus tärkein ja niin edespäin.

Loppusilaukseksi kipitin alexialle viinihana kainalossa ja sain vaihdossa avokadosalaatin, juustotortellineja, paljon koirapusuja, räkää, kyyneliä ja kuplivaa naurua. Perhe on laaja käsite.

ISTUISITKO KANSSANI KESKIPENKILLE

Perjantaina lastasin volvoon kolme miestä ja vein ne lapualle. Myöhemmin seuraan liittyi muitakin.

Eihän se juhannus ihan samalta todellisuudessa näyttänyt kuin näissä kuvissa, mukaan mahtu paitsi vaatteet päällä saunaan kannettu ja käsisuihkujuonen kohteeksi joutunut reppana-meikkis, viskii naapurimökin moottoripyöräjengivaimon kanssa, yksi näkötornista vapaudenhuumassa alas heitetty puhelin sekä aamu, jona heräsin kysymykseen "siis näinkö mä unta vai oonko oikeesti laatannut?"

Ei mitään tavatonta, ens vuonna on ehkä eri kuviot mutta tänä vuonna oli mahtavaa. Ja se tyyppi joka mun äänellä julisti joskus vihaavansa pakollisia juhlapäiviä on viimestään nyt menetetty. Odottamattomuudessa on viehätyksensä, mutta omansa on suunnitelmien toteutumisessakin.

EN ENÄÄ HALUA TAVATA KETÄÄN UUTTA

Mua ei kiinnosta tietää mitä seuraavaksi tapahtuu. Kiinnostaa istua kyynelehtimässä suihkun lattialla, pestä tennarit ja käyttää epäseksikkäitä mustia housuja kaiken kanssa. Kiinnostaa sekoittaa maitorahkaa vadelmiin ja syödä loputtomasti keitettyjä kananmunia. Kiinnostaa radion aamuohjelmat, ja kiinnostaa vaihtaa uudet kengät jalkaan matkalla postista kotiin polkupyöräkaupan portailla. Kiinnostaa seurata päivämäärän vaihtumista hitaasti kellosta, jossa on samanlainen pieni päivämääränäyttö kuin mun isän kellossa jonka se sai äidiltä kun täytti 30 vuotta.

Note to self: opi suhteuttamaan.

PAKOTIN SUT LÄHTEMÄÄN VAIKKA TIESIN, SUA EI ODOTA MIKÄÄN

1. mikä tahansa maistuu hyvältä kun sen leikkaa kolmion muotosiks paloiks paitsi ehkä kolmioleivät jotka maistuu muodostaan huolimatta paskalta 2. mun suhde polkupyöriin on kaukana sunnuntai+jopo+kiireettömyys+kesämekko -mielikuvista. Torstaina tein henkilökohtasen ennätykseni heräämällä 7.46 ja kirjaamalla itseni sisään duunipaikalla kilometrin päässä 7.59. Kaikki kiitokset alakouluajoista asti harjoitellulle kaupunkicrossailulle. Oon harkinnut kypärän ostamista, koska melkein kuolen tapaturmaisesti noin 9 kertaa viikossa 3. seksikkäät villasukat 4. matkalla plantageniin, opittiin uutta lannoitteista ja istutettiin rypäs markettoja. Alen mielestä oon epäonnistunut landen kasvatti, koska en osaa istuttaa kasveja purkkeihin. Mun mielestä tämä on vain loogista, koska landella ei ole purkkeja vaan penkkejä

5. anna auringonlaskussa, joskus vaasasta on helppo pitää 6. uus vauva ja body shop -sortuminen 7. kuumimmat juorut @cristal lounge 8. työviikon nollaus tyylillä: harvey, minä ja palmikkovillapaita puikoilla

THIS IS MY HOME

Mun koti on 18-neliöinen yksiö keltaisessa pienkerrostalossa vaasan keskustassa, talolla on ikää rapsakat 102 vuotta ja se näkyy kaikesta. Meillä on oma piha jossa rautaportti, lehmuksii, tulppaanipenkki ja melukylän meiningit. Kun muutin, ensimmäinen paikalle tupsahtanut naapurishenkilö autto kantamaan sohvan huolimatta siitä, että näytti vähän siltä että tää saattaa olla sen viimenen kesä. Anna asuu a-rapussa ja olemmekin siirtyneet puhelinviestinnästä ikkunasta huuteluun. Tää on talo jossa voisin asuu ikuisesti. Tietoisuus siitä ettei tää kaupunki oo mun kaupunki tai tää asunto tarpeeks iso pysyväks asunnoks on epämiellyttävä.

Huonekalut on kaikki jonkun vanhoja paitsi sohva, jollaisen mä äidin mielestä tarvitsin poismuuttaessani. Pöytää mulla ei ole, mutta en toistaseks oo kokenut tarpeelliseks sellasta hankkiikaan. Ne harvat jutut joista oon maksanu rahaa on valittu kritiikittömällä prinsessamentaliteetilla. Katossa roikkuu kitsch muovikristallikruunu, joka on mun mielestä ihana. Kaikki mikä voi olla metallisävyistä, kimaltavaa tai samettia, on sitä. Koko asunto heijastelee mun persoonaa: hylkii söpöyttä, rusetteja ja röyhelöitä, et osaa oikein päättää onko se klassinen vai liikaa, mut joka tapauksessa sohvalla saa syödä tomaattia sisältäviä ruokalajeja.

Edellinen asukas vei vessapaperitelineen ja ovesta varmuusketjun, jätti kuitenkin puoli pulloa fairya ja vaatekomeroon 70-luvun kieltokyltin. Mä löysin sen tässä eräänä iltana ja mielestäni  oli päivän eeppisin idis lätkäistä se suihkun takaseinään. Voitte arvata lähteekö se enää irti.

Muhun on iskenyt jännä viehtymys keski-ikäiseen puuhasteluun. Toin juuri koti-kotoa bambupuikot ajatuksenani neuloa palmikkovillapaita, eilen vietin tunnin plantagenissa alexian kanssa hipelöimässä lannoitteita ja hortensiaruukkuja ja viime viikolla sain mummilta viinipullotelineen, jonka aion heti palkkapäivän tullen varustaa asianmukaisesti. Nyt täytteenä näön ja ironia-arvon vuoksi tyhjii pulloja krhm. 

Hedelmävalikoima pötköttää päivästä toiseen mikron päällä, mikä kertoo paljon mun mielipiteestä koskien ei-täysin-välttämättömiä sisustusesineitä: kuka saatana ostaa hedelmäkulhon, tuo hedelmät kotiin pussissa, säilyttää max 36 tuntia kulhossa ja kuorii ennen syömistä?

Nyt kiipeen parvelle kyöstin viereen ja valmistaudun henkisesti huomiseen duunipäivään näkemällä todennäköisesti rauhattomia unia. Mulla on ollu jännät piisamirottafiilikset nyt jonkin aikaa ja oon ymmärrellyt elämiseen liittyviä juttuja ihan urakkaluonteisesti. Oon hiljalleen luopunut mielikuvien tavoittelusta ja muutenkin turhasta odottamisesta ja unelmoinnista ja keskittynyt ihan aidosti asioiden tekemiseen loputtomien määränpäiden sijaan. Se ei oo johtanut jämähtämiseen. Se on johtanut toimintakykyisyyteen joka päivä, ja se on johtanut yllättäviin tunnereaktioihin: harvoin oon ollut niin varauksettoman onnellinen kuin tänään kello 17.45 tiskatessani paistinpannua.