and so lying underneath these stormy skies

she'd say "oh I know the sun must set to rise"

Tänään makasin täkkien alla vuosisadan krapulassa, kun pikkuveli kiikutti mulle kirjekuoren. Sinut on hyväksytty opiskelemaan Helsingin yliopiston oikeustieteelliseen tiedekuntaan. Luin ekat pari riviä ja vedin peiton korville, eikä mun tequilan pehmentämiin aivoihin mahtunut oikein mitenkään päin se asia, et mä olen nyt oik. yo.

Sisäänpääsy tuli mulle lievänä yllätyksenä, ehin jo alkaa täyttää k-firman työhakemusta. Lopulta mulle oli kertynyt pisteitä ihan reilusti yli rajan. Pääsystä saan kiittää itteeni, tampereen yliopiston kirjaston 1,20e kahvimukillisia ja pykälän tappavan hyvää valmennuskurssia. Kurssin makso isi, loputtomia adoptio-oikeusmonologeja ja romahduksia kuuntelivat paitsi perhe myös muut rakkaat. Muiden sinnikäs usko muhun tuli tarpeeseen esimerkiks sinä tokavikana iltana ennen koetta, kun heitin oikeusteorian kirjan seinään, siitä irtos neljä sivua ja mä sain täysmittasen itkupotkuraivarin.

Ens keväänä yliopistoihin hakeville haluun sanoo: lopeta unelmointi ja tee töitä. Haaveilu ei vie mihinkään. Varsinkin niinä päivinä kun kirjan etukansi tuntuu painavan kuus kiloa ja oot jo unohtanut mitä puolet marginaaleihin raapustamistasi merkinnöistä tarkottaa, on turha käyttää aikaa miettimällä mitä vois olla joskus tulevaisuudessa jos jaksaisit paremmin ja osaisit enemmän - sen sijaan voit joko lähtee kaljalle tai lukee 10, 25, 40 sivua lisää. Valmennuskurssilla törmäät takuulla brassailijoihin, jotka puhuu lukutekniikasta, tunneista ja sivumääristä kuin opiskelu ois hiukkasfysiikkaa - on ihan hyvä muistaa, et vaikka ne käyttäytyis kuin maisterit, on ne kurssilla samasta syystä kuin säkin.

Mä meen nyt net-a-porteriin selailemaan jakkuja. Eläköön paskajäykkä toimistopukeutuminen, kunnes eläke mut ja kynähameet erottaa!